Ohita valikko

Kuka sinua kuulee, kun et itsekään kuule itseäsi?

Muistan elämästäni vaiheen, jolloin suuri osa perusturvallisuutta tuottavista asioista oli järkähtänyt. Monella tavalla tuo aika oli raskasta ja ahdistavaa.
JAA

Järjenvastaisesti se oli myös yksi elämäni parhaista ajanjaksoista.  Asioista irti päästämisen pakko oli helpottavaa. Energiaa ei riittänyt menneen tai tulevan murehtimiseen, joka asetti minut aloilleni: olemaan tässä ja nyt.

Värit olivat vahvempia, äänet kirkkaampia ja hetket täyteläisempiä.

Pystyin paitsi kuuntelemaan myös kuulemaan itseäni: Mitä tarvitsen? Mistä pidän? Mistä en pidä? Jälkeenpäin olen tajunnut, että nuo elävyyden hetket olivat läsnäolon hetkiä.

Itsetuntemuksen kompassi ei kalibroidu

Lapsena olin vahvasti kehossani. Pikkuhiljaa ajattelu sai vallan ja keho ja aistit jäädä taka-alalle.

Nyt aikuisena olen enimmäkseen pääni sisällä, uponneena ja uppoutuneena mieleeni. Mieli suunnittelee, huolehtii, murehtii puolestani, silloinkin kun en haluaisi.

Syön, mutta maistanko ruoan? Kävelen, mutta huomaanko käveleväni? Pesen hampaat, mutta jo hetken kuluttua mietin, pesinkö ne.

Saatan vaikuttaa läsnäolevalta toiselle ihmiselle, mutta olenko sitä edes itselleni?

Kun ihminen ei ole läsnä omassa kehossaan, hän juo kahvia, kun väsyttää. Menee sohvalle, vaikka keho kaipaa liikettä, syö vaikka olisi kylläinen. Sanoo työpaikalla ja ihmissuhteissa kyllä, vaikka sisällä joku haraa vastaan.

Etsii vastauksia omaan elämäänsä itsensä ulkopuolelta.

Kenen taakkoja kannan?

Läsnäolemattomassa olemisessa myös rajat suhteessa toiseen hämärtyvät. Saattaa olla vaikeaa tunnistaa, mikä on toisen ihmisen pahaa oloa, mikä omaa. Kehomme reagoi toiseen kehoon koko ajan; kun toinen ihminen haukottelee, meidän on vaikea olla haukottelematta.

Tunteet tarttuvat. Puhutaan somaattisesta empatiasta.  Kontrolloimattomana se voi altistaa myötätuntouupumukselle, sijaistraumatisoitumiselle ja vähintäänkin väsymysoireiseen uupumiseen, jolloin käsitys itsestä, toisista ja maailmasta muuttuvat kielteiseen suuntaan.

Asia ei koske pelkästään auttamistyöntekijöitä, vaan tätä tapahtuu sekä työssä että lähisuhteissa.  Ihminen on monitahoinen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mieltä ja kehoa ei voida erottaa toisistaan: mieli vaikuttaa kehoon, mutta myös keho vaikuttaa mieleen ja tunteisiin.

Kehotietoisuuden työkalupakki avuksi

Kehotietoisuuden avulla saa turvallisemman ja varmemman kontaktin itseensä, omaan tapaansa olla. Sen avulla oppii tasapainottumista ja stressinhallintaa sekä pystyy vahvistamaan itsetuntemustaan. Tämän takia hyvät kehotietoisuustaidot tulisi olla paitsi jokaisen ammattilaisen itsehoitopakkia myös jokaisen kansalaisen kansalaistaitoja.

Hyvinvoiva, omat rajansa tunteva ja läsnä oleva työntekijä pystyy tuottamaan laadukkaampia ja vaikuttavampia palveluita.  Kaikki alkaa kohtaamisesta. Me kaikki haluamme, että meidät kohtaava ihminen on läsnä.

Kehotietoisuuden ja läsnäolon taidon harjoittelemisen myötä voi tavoittaa kokemuksen eheydestä ja tavallisesta arjessa toteutuvasta yhteydestä elämään.

 

Heidi Eriksson
järjestösuunnittelija, sote-muutostyö
heidi.eriksson@sininauha.fi
@ErikssonHeidima 

Lukuvinkit:

Babette Rothschild: Apua auttajalle – Myötätuntouupumuksen ja sijaistraumatisoitumisen psykofysiologia (2010)
Anne Birgitta Pessi – Frank Martela – Miia Paakkanen (toim.): Myötätunnon mullistava voima (2017)

Kuva: Elijah Henderson, Unsplash